16. joulukuuta 2014

Kyllä se meillekin tulee


..se joulu. Joulupukin poroja käytiinkin pari viikkoa sitten kattomassa tuossa lähikaupan pihassa. L:llä oli ihan poromiehen otteet kuten kuvasta näkyy.
Menneenä viikonloppuna (sen lauantain tentin jälkeen) pääsin viimein itsekin virittäytymään pikkuhiljaa siihen ajatukseen, että kyllä se joulu tulee, meillekin. Sairastelut on aiheuttanu kouluhommien kasaantumisen sen lisäksi, että muutenki meinaa aina lukukauden loputtua olla enemmän palautettavia tehtäviä ja tenttejä. Hartioissa tuntuu nyt tämänkin pitkän päivän uurastukset liian matalalla penkillä näytön edessä. Neljä yötä vielä!

Joulukalenterissa on lapsille ollu lattiapalapelistä kaks palasta jokaisena aamuna. Ajattelin ensin tehdä kaikki 24 pussia valmiiksi, mutta laiskuus iski ja nyt vaihtelen numeroita neljän välein. Jotain makiaisia on tonttu joskus myös lisäksi tuonut, tai tarroja tai Frozen-kortteja. Annat ja Elsat on meillä jokapäiväisiä leikkejä, eivätkä ne leikit tarvi mitään rekvisiittaakaan. Joutupa eilen mummuki Elsaksi toistelemaan kuuliaisesti R:n kertomia vuorosanoja.

Mukavaa joulun odotusta!